sunnuntai 13. elokuuta 2017

Enempi on maailmaa kuin ikkunasta näkyy



Ylen Lappeenrannan toimittaja oli käynyt tutustumassa uuteen Pontuksen kouluun Lappeenrannassa.
Tämän kirjoituksen asiatiedot ovat Ylen artikkelista, mielipiteet omiani. ( https://yle.fi/uutiset/3-9766291)

Koulu oli perustettu yhdistämällä  lähiseudun neljä pienempää koulua. Uudessa koulussa oli oppilaita n. 330. Koulu edustaa artikkelin mukaan uudenlaista kouluajattelua, eikä siellä ole perinteisiä luokkahuoneita vaan oppilaat työskentelevät 90 oppilaan soluissa. Kussakin solussa on eri luokka-asteiden oppilaita ja kussakin työskentelee 4 -5 opettajaa. Jutussa tiloja kuvataan avokonttoreiksi.

On harmi, että jutussa ei tarkemmin kuvattu koko koulua, sillä avokonttoritilojen lisäksi koulussa on varmasti myös muita tiloja. Ihan vain esimerkin vuoksi, en oikein voi kuvitella, että käsityötä voitaisiin opettaa avokonttorissa. ( Lue: sahat, puukot ja virtapiirien hitsaus eivät oikein toimi avokonttorissa!) Tästä syystä olen varma, että uusi Pontuksen koulu pitää sisällään paljon muutakin kuin juttu antaa ymmärtää.

Suomessa on vankka perinne koulurakentamissa. Esimerkiksi 50-luvulla kouluhallitus tuotti mallipiirustuksia, joiden mukaan lukemattomat kunnat rakensivat kouluja ja niiden yhteyteen opettajien asuntoja. Espoostakin löytyy monta tällaista koulua, minulle läheisimpänä Rastaalan alatalo. Näin rakennetut koulut ovat hyvin perinteisiä: pitkiä käytäviä ja luokkahuoneita, joissa on paksut seinät. Jokainen opettaja huolehti omasta luokastaan ja oli myös aika yksin, jos vaikeuksia tuli. Tästä on onneksi kouluissa päästy eroon. Nykyisin nuoret opettajat on jo opiskeluaikana tottuneet tekemään yhteistyötä ja jakamaan sekä ilot että surut. Nykyisin kouluun halutaan muunneltavia tiloja, erilaisia oppimisympäristöjä. Olen sitä mieltä, että hyvä slogan uudelle ajattelulle on " Ylös pulpetista, ulos luokasta."

Pontuksen koulu on yksi esimerkki viime vuosien kouluarkkitehtuurista.
Ylen juttu on kirjoitettu ensimmäisenä koulupäivänä. Sekä hyvässä että pahassa tilanne olisi varmasti erilainen, jos pääsisimme kärpäseksi kattoon marraskuussa. Todennäköisesti ppilaat ja opettajat ovat kehittäneet toimivat käytänteet ja monet ovat varmasti myös löytäneet omat mielipaikkansa solussa. Koska oppilaat ovat tulleet pienemmistä kouluista, he ovat ehkä tottuneita yhdysluokkiin ja eri ikäisten työskentely yhdessä onnistuu luontevasti.   Toisaalta alkuinnostus on voinut vähentyä, oppilaat ovat voineet väsyä oman tilan puutteeseen tai siihen, että puolituttuja oppilaita ja opettajia pyörii jatkuvasti ympärillä. . Opettajat ehkä tuskastuvat viikottaisten henkilökohtaisten viikkosuunnitelmien tekoon ja opetusmateriaalien tuottamiseen. Jutussahan kerrotaan, että jokainen oppilas voi viikottain valita, mitä ja kuinka hän opiskelee. Opettajan on kuitenkin pidettävä huolta, että valtakunnallisen opetussuunnitelman tavoitteet täyttyvät. Koulu käyttää runsaasti sähköistä materiaalia ja on luopunut osittain oppikirjojen käytöstä.

Jään kuukauden sisällä eläkkeelle oltuani opettaja lähes 40 vuotta.  Sillä kokemuksella haluaisinkin esittää muutaman kysymyksen Pontuksen koulun suunnittelijoille ja toimijoille.

1. Onko oppilailla edelleen luokanopettaja? Kuullosti hurjalta, kun jutussa mainittiin, että opettaja toivoi muistavansa oppilaiden nimet viimeistään jouluna?
2. Kuinka ekaluokkalaisille taataan rauhallinen ympäristö lukemaan opettelua varten? Kuunteleminen on niin olennaista, että hälinässä se ei vain onnistu.
3. Entä kielenopetus? Onko oppilailla oppikirjat vai tuottaako opettaja kaiken materiaalin. Jos tuottaa, opettajan on syytä saada raskaan työn lisää.
4. Jutussa kerrottiin, että rauhallista työskentelyä varten, soluissa on verholla eristettäviä soppia. Kuka oikeasti uskoo, että verhot voivat eristää 90 lapsen tuottamat äänet?
5. Jutun kuvissa oppilat istuskelevat säkkituoleilla ja pehmustetuilla jakkaroilla. Olen ehkä inhorealisti, kun mietin, millaiselta nämä kangaspäällysteiset huonekalut mahtavat näyttää parin vuoden käytön jälkeen.

Toivon kaikkea hyvää Pontuksen koulun opettajille ja koululaisille. Koulu ja varsinkin sen piha näyttävät kuvissa upeilta. Jutussa kerrottiin, että nyt koulussa on 15 oppilasta yhtä opettajaa kohti ja erityisopettajiakin on peräti viisi. Se on hyvä suhde ja toivon, että Lappeenranta jatkossakin resurssoi koulunne yhtä hyvin. Toivotaan, että oppilaan toteamus. " Outoo, mutta siistii", lyhenne muotoon "Siistii".


keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Suomen vihatuin mies


Luin tässä eräänä päivänä sanomalehtikolumnin. Valitettavasti en ottanut lehteä talteen, enkä muista kirjoittajaa. Yksi ilmaus jäi kuitenkin vaivaamaan mieltäni. Kirjoittaja puhui, nimiä mainitsematta, Suomen vihatuimmasta miehestä. En siis varmasti tiedä, ketä hän tarkoitti, mutta olen kyllä tunnistavinani ilmiön.

"Suomen vihatuin mies" tuntuu vaihtuvan tasaisin väliajoin, Lähes aina kyseessä on poliitikko ja aina jonkinlainen vallankäyttäjä.

Miksi ihmiset tarvitsevat "vihatuimman miehen"? Miksi vihaisuus halutaan kohdistaa nimenomaan yhteen ihmiseen. Kaikki kai kuitenkin tietävät, että ei Suomessa tai demokratiassa yleensäkään, kukaan voi yksin päättää asioista. Miksi emme siis olisi vihaisia asioista tilasta ja päätöksistä?
Onko kenties ongelmana se, että ihmiset tuntevat voimattomuutta ja haluavat siksi ilmaista vihansa yhtä ihmistä kohtaan.

Jos totta puhutaan, olen alkanut vieroksua, myös nettikeskusteluja entistä enemmän. Viime syksynä, USA:n vaalikamppailun aikaan, seurasin aktiivisesti Twitteriä ja kyllähän se ajoittain oli hyvinkin viihdyttävää. Jotenkin on kuitenkin valtavan surullista, kuinka ihmisiä huijataan, asioita vääristellään ja voi puhua nettikiusaamisesta ihan yksittäisiäkin ihmisiä kohtaan. Kamppailu vallasta sen tietysti aiheuttaa, mutta samalla menetetään jotain todella arvokasta, eli luotto demokratian toimivuuteen rapistuu, ihmiset kääntyvät sisään päin ja pyrkivät unohtamaan ahdistavat asiat.

Olen iloinen, että suomalaiset ministerit tai presidentti ovat säilyttäneet rauhallisuutensa. Jokainen twitter-viesti, jonka poliitikko lähettää aiheuttaa yleensä kymmeniä negatiivisia vastineita.  Toivottavasti Suomessa päättäjät pysyvät jatkossakin asialinjalla.

torstai 15. kesäkuuta 2017

”Mietin, millaista olisi elää maailmassa, jossa olisi aina kesäkuu.” – L.M. Montgomery


Koulu loppui ja myöhässä ollut kevät ryöpsähti yhtäkkiä kesäksi, Nyt eletään jo kesäkuun puoliväliä. Pessimisti voisi sanoa, että "Johan se parin viikon päästä alkaa taas päivä lyhenemään. "
Onneksi pessimistejä ei ihmeemmin kesällä näy. Suomalaiset kun heittävät talviturkkien mukana myös jurouden jorpakkoon.

Espoon lautakuntapaikat jaettiin entiseen tapaan. Kokoomus ja Vihreät jakoivat merkittävimmät lautakunnan ja niiden johtopaikat. Minua kirpaisi eniten se, että Keskusta ei edelleenkään, vaalivoitosta huolimatta  saanut paikkaa opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnasta. Onneksi sentään lautakunnan varhaiskasvatusjaostosta löytyy keskustalainen, Eija Isolahti.

Espoossa on sivistystoimen hallinnossa runsaasti hyviä, asiansa osaavia virkamiehiä, mutta olisi varmasti eduksi jos lautakunta edustaisi kattavasti espoolaisia. Itse en lautakunnan alaisena apulaisrehtorina olisi jäseneksi kelvannut, mutta kyllä Keskustasta olisi löytynyt kiinnostusta ja asiantuntemusta. Lautakunnan päätöksiä tutkimalla voi tietysti yrittää seurata, kuinka tarmokkaasti esimerkiksi koulujen sisäilmaongelmiin puututaan.

Nyt oppilaat ovat ansaitulla kesälomalla. Itse olen istunut tämän viikon tiiviisti ensi vuoden lukujärjestyksiä suunnittelemassa ja ennen juhannusta pitäisi vielä siivota työhuone seuraajaa varten. Eläkepaperit ovat jo sisällä ja syksyllä on täysipäiväisesti aikaa maailman menon ihmettelemiseen.






tiistai 6. kesäkuuta 2017

Pane ajatuksesi järjestykseen, niin huomaat ettei niitä paljon ole.



Kevään edetessä olen huomannut, että ajatusten kirjoittaminen ei olekaan aina helppoa. Mitä vähemmän on aikaa pysähtyä, sitä vähemmän on luovuutta. Toisaalta on kumma, että kuntavaalien aikaan, kun elämä oli todella kiireistä, myös ajatukset tungeksivat blogiteksteihin.

Olen kuitenkin pohtinut viime aikoina asioiden tärkeysjärjestystä, lähinnä liittyen  opettamiseen ja kaupungin opetustoimen järjestämiseen.

Espoon suunnitelmista löytyi ainakin vielä keväällä tieto yksityisen englanninkielisen koulun tukemisesta Otaniemeen. En tiedä, onko suunnitelma edennyt, mutta aika erikoiselta tuntuu, että samalla kun rahahanoja kiristetään muualla kaupungissa, olisi varaa aloittaa uuden yksityisen koulun suunnittelu. On hyvä muistaa, että yksityisen peruskoulun rahoitus tulee joka tapauksessa kunnalta.

Ensi syksyn toimintaa suunniteltaessa tuli tieto, että peruskoulujen  erityisopetusryhmien tuntiresurssia muutetaan niin, että enää ei ole mahdollisuutta nk. jakoryhmiin. Toki erityisryhmät ovat pienempiä kuin yleisopetuksen luokat ja niissä on opettajan lisäksi myös kouluavustaja, mutta kuitenkin ratkaisu on vakava heikennys ryhmien toimintaan. Jaettujen ryhmien tunteja ei nytkään ole ollut kovin montaa viikossa. Suoraan sanoen harmittaa, että säästö, joka näin saadaan on varsin vaatimaton verrattuna menetettyihin mahdollisuuksiin. Erityisoppilaat, joilla on laajoja oppimisvaikeuksia tai vaikka käytösongelmia, todella hyötyisivät tunneista, jolloin opettajalla olisi pienemmän ryhmän ansiosta enemmän aikaa henkilökohtaiseen ohjaukseen.

Ryhmäkoko ei ole vain erityisopetuksen ongelma. Tietyillä alueilla peruskoulun luokat pullistelevat oppilaiden paljoutta. Peruskoulun yläkouluissa on jo pitkään pidetty ryhmien enimmäiskokona 24 oppilasta, mutta alakouluissa ei oikeastaan ole ylärajaa. Entinen maksimikoko 32 oppilasta ei enää ole voimassa, mutta toki kouluissa pyritään alle kolmenkymmenen oppilaan luokkiin. Kannattaa kuitenkin miettiä, onko inhimillistä, että luokkahuoneeseen sullotaan lähes kolmekymmentä kymmenvuotiasta, joilla kaikilla on tarve opettajan huomiolle?

Kokoomus ja vihreät muodostavat jälleen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan enemmistön. Keskusta ei edes saanut paikkaa ko. lautakuntaan. Meidän kuntalaisten kannattaa nyt olla tarkkana pidetäänkö vaalien aikaan annetut lupaukset. Ainakin homeongelmille löytyi ymmärtäjiä jokaisesta ryhmästä.




lauantai 13. toukokuuta 2017

Ei ihmiset vuoriin kaadu vaan kiviin



Minua on alkanut todella nyppiä Espoossa kuuluva jatkuva valitus SOTE-uudistuksesta. Kuinkahan monta kertaa olen kuullut kaupungin virkamiehen tai kuntapoliitikon suusta lauseen: Valta ja rahat valuvat maakuntaan, jos SOTE tulee.

Niin mihin maakuntaan. Korkeintaan Helsinkiin! Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat niin suuria, että ne voivat sanella kaikki Uudenmaan kehittämislinjat. Käsittääkseni Helsingillä  on helposti 60% päätösvallasta uudessa maakuntahallinnossa. Aivan sama tilanne on ollut HUS:ssa, mikäli olen ymmärtänyt oikein.

Lisäksi, jos  Espoon jotain on syytä pelätä, niin äänien keskittymisen helsinkiläisehdokkaille kaikissa puolueissa. Helsingissä on varmasti ehdokkaana näkyviä poliitikkoja ja kansalaivaikuttajia. Olisi ehdottoman tärkeää olla varma, että valittavat edustajat ovat koko maakunnan asialla. Tai siis maakunnan asukkaiden, asuivatpa he missä tahansa kunnassa.

 Ihan vain vertailun vuoksi katsoin, kuka HOK-Elannon vaaleissa kahmii äänet. Valintalistan ensimmäisinä taisivat olla Erkki Tuomioja ja Jaana Pelkonen. En väitä, etteivätkö he olisi osuustoimintaliikkeen kannattajia, mutta ainakin he ovat julkisuudessa näkyviä poliitikkoja. Ja lista jatkuu samanlaisena.

Mitä espoolaisten siis kannattaa tehdä, jos haluavat, että espoolainen ääni kuuluu. Kannattaa tuoda esiin espoolaisia ehdokkaita KAIKISSA puolueissa.


tiistai 2. toukokuuta 2017

Jaettu huoli, kaksinkertainen huoli?



Luin pari viikkoa sitten netistä artikkelin, joka oli julkaistu joulukuussa Helsingin Sanomissa ja teksti löytyy edelleen netistä.  (http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005006667.html)  Sen jälkeen olen asiaa pyöritellyt mielessäni, etsinyt lisätietoa ja todennut olevani sellaisen asian äärellä, josta olen aikaisemmin tiennyt kovin vähän. Kuitenkin nyt rohkaistuin kirjoittamaan, koska tuntuu, että huoli on parempi jakaa.

Kyse on THL:n eli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen jätevesitutkimuksesta, jolla selvitettiin huumeiden käytön laajuutta Suomessa Mukana oli yhteensä 14 kaupunkia Suomesta. Huumeiden jäämiä tutkitaan myös muualla Euroopassa ja tuloksia voi vertailla.

Miksi minä nyt sitten niin hermostuin tästä artikkelista? Kotikaupunkini Espoon takia tietenkin. Espoo sijoittui eurooppalaisten kaupunkien joukossa viidennelle sijalle metamfetamiinin jäämissä.
 Kyseessä ei myöskään ollut yksittäinen mittaus, vaan jätevesiä seurattiin niin, että tutkimuksessa voitiin esimerkiksi kuvata käytön vaihtelu eri viikonpäivinä.

Oikeastaan vielä pahempaa kuin Espoon sijoitus on jäämien määrän voimakas lisäys. Tutkimuksen mukaan Espoon jätevesissä oli vuonna 2016 kaksikymentä kertaa enemmän jälkiä metamfetamiinista kuin vuotta aikaisemmin. Espoo oli myös ohittanut Helsingin.

Metamfetamiini on huume, jonka sanotaan aiheuttavan vakavaa riippuvuutta ja saavan käyttäytymään sekavasti  ja arvaamattomasti.

Muiden tutkittujen huumeiden osalta Espoo ei onneksi ole samalla tavoin tutkimuksen kärkipaikoilla.


Hieman olen myös ihmetellyt, miksi kukaan ei nostanut asiaa vaaliteemaksi äskeisissä kuntavaaleissa.  Huumausaineiden käyttö ei suinkaan ole vain käyttäjän ja hänen läheistensä ongelma. Rikollisuus ja varsinkin ongelmakäytön aiheuttama syrjäytyminen vaurioittaa myös yhteisöjä, ne tuovat turvattomuutta ja pelkoja niillekin, jotka eivät aineita käytä.


tiistai 18. huhtikuuta 2017

Oma koti kullan kallis



Tutkailin Espoon asuntojen keskimääräisiä myyntihintoja. Vuoden 2016 viimeisellä neljännekselle
kallein asuma-alue oli Tapiola, neliöhinta 4709 euroa/neliömetri. Tapiolan hintoja nosti tietenkin metro, jonka vuoksi Tapiolaan on myös rakennettu runsaasti uusia kerrostaloja. Seuraavina listalla olivat Otsolahti, Westend ja Haukilahti. Ensimmäinen asuinalue, jossa keskimääräinen neliöhinta on alle 4000 euroa oli Pohjois-Leppävaara. Se oli myös ensimmäinen, joka ei sijaitse metron vaikutusalueella.

Espoossa oli vuoden 2016 alkaessa himpun verran alle 270 000 asukasta ja vunna 2026 asukkaita ennustetaan oleva jo 308 000. Asikasluku lisääntyisi vuodessa noin 3900 asukkaalla, kuitenkin niin, että kymmenvuotiskauden alkupuolella asukasluvun lisäys olisi yli 4000 asukasta vuodessa.

Espoossa asui lähes 73 000 perhettä vuoden 2016 alussa. Näistä perheistä 42,6 % oli sellaisia perheitä, joissa oli vain kaksi aikuista, ei lapsia. Ei tietenkään ole sanottua, ettei lapsia vielä saattaisi tulla.

Etelä-Espooseen on kaavoitettu tai ainakin suunniteltu erittäin paljon uutta asutusta ennen kaikkea metron takia. Metro ei varmaan koskaan ole kannattava, mutta ainakin tarvitaan vähemmän kaupungin rahaa metron pyörittämiseen, jos matkustajia on paljon. Varmaan ihmiset myös haluavat muuttaa hyvien kulkuyhteyksien päähän. Tosin kaupungi väestöennusteessa voimakkaimmin kasvaa Suur-Leppävaara, joka saa tyytyä tavalliseen maanpäälliseen raideyhteyteen.

Tässä kirjoituksessani on runsaasti numeroita ja varsin sekavassa järjestyksessä. On minulla kuitenkin taka-ajatus: Nykyisillä Etelä-Espoon asuntojen hinnoilla voi olla vaikea löytää maksukykyisiä lapsiperheitä ostamaan kalliita asuntoja. Pikemminkin voi käydä niin, että iäkkäämmät pariskunnat myyvät omakotitalonsa muualla Espoossa ja muuttavat kerrostaloon Tapiolaan tai Olarin palveluiden äärelle.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Tapiolan koulut pullistelevat lapsia, mutta kannattaisiko miettiä, onko suuntaus tulevaisuudessa sama. Mistä saataisiin lapsiperheille edullisempia asuntoja muualtakin kuin Suurpellon taloista? Espoon väestönlisäyksestä on varsin suuri osa maahanmuuttoa. Jakautuuko se tasaisesti Espoon eri osiin?  Mitä lapsiperheet jatkossa arvostavat?

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Jos koiran rukous tulisi kuulluksi, taivaasta sataisi luita


Vaalit ovat ohi. Espoo on saanut uuden valtuuston. Valitut ovat varmaan innolla käymässä yhteisiä asioita hoitamaan. Kunnassa yhteys päätösten ja ja niiden vaikutusten välillä onkin usein yksinkertainen ja helppo nähdä.

Aloin kirjoittaa tätä blogia pari kuukautta sitten kertoakseni mahdollisille äänestäjille, mitä asioita pidän tärkeänä ja millainen ihminen olen. En tullut valituksi, mutta sain mielestäni uskomattoman paljon ääniä, 159.

En aio lopettaa kirjoittamista nyt, kun äänet on laskettu ja arki alkaa. Onhan minulla vieläkin silmät ja korvat ja voin edelleen seurata kotikaupunkini tapahtumia ja päätöksentekoa. Sen tiedän, että joillakin valituilla ja joillakin ryhmilläkin tulee olemaan paljon puuhaa lupauksiensa täyttämisessä.
Meidän espoolaisten puolesta täytyy toivoa, ettei kaupunkikonsernin rahankäyttö johda kaupunkia talousvaikeuksiin.

Lämmin kiitos kaikille minua äänestäneille. Suosittelen ehdokkuutta jokaiselle kiinnostuneelle. Hauskoja hetkiä, uusia tuttavuuksia ja kiinnostavia keskusteluja. Niin, ja uusi harrastus: blogikirjoittelu. Aihepiirit voivat kyllä jatkossa laajentua kunta-asioiden ohi.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Katso kauas, jotta näet lähelle



Ei ole samantekevää, miltä lähiympäristömme näyttää, kuulostaa ja tuoksuu.
Poistumme kotoa aamuisin ja vaikka bussipysäkki tai  parkkipaikka olisi oven edessä, ehdimme kuitenkin aistia aamun ääniä ja tuoksuja. Näin huhtikuussa puissa suorastaan karjutaan elämän ihanuutta.

Minulle luontokokemukset ovatkin parhaita silloin, kun ne yllättävät keskellä arkea.
En tarkoita sitä, etteikö luontoa pitäisi suojella myös suuressa mittakaavassa ja koskemattomana, mutta miksi emme pitäisi huolta myös siitä, että saamme nauttia luontoarvoista joka päivä.
Pienet lapset ulkoilevat lähiympäristössä, vanhukset eivät useinkaan jaksa vaeltaa kilometritolkulla pitkospuita, kiireen keskellä ei ole mahdollista lähteä erikseen nauttimaan luonnosta. Säilytetään siis luontoa myös arjessamme.

Voi olla vaikea uskoa, mutta monen pikkukoululaisen on vaikea erottaa kuusta ja mäntyä, tai puolukkaa ja mustikkaa. Kasvattajien kotona ja koulussa on helppo ohjata lapsia luontokokemusten äärelle, jos ne löytyvät kodin tai koulun takapihalta. Pidetään siis huolta, että täydennysrakentamista suunniteltaessa kotiseutuamme ei rakenneta tupaten täyteen.


perjantai 31. maaliskuuta 2017

Rahan puutteessa on moni köyhtynyt



Minun, kuten monen muunkin tavallisen kuntalaisen, on aika vaikea tajuta todella suuria rahoja. On ihan mahdollista ajatella, mitä maksaa koulun korjaaminen tai pyörätien rakentaminen, mutta siinä vaiheessa, kun aletaan puhua miljardeista, alkaa helposti pyörryttää.

Päätinkin ottaa selvää, kuinka paljon Espoolla on velkaa.

Espoon tämän vuoden tilinpäätös julkaistiin viime viikolla ja sieltä löysin kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän koosteen.

- Espoon lainakanta on tällä hetkellä 2601 euroa jokaista asukasta kohti.
- Espoon konsernin lainakanta on 11 608 euroa asukasta kohti.

Velan määrä on lisääntynyt hurjaa vauhtia, sillä edellisen valtuuston aloittaessa 2012 Espoolla oli kunnan velkaa 633 euroa/ asukas. Konsernivelan määrää en samalta vuodelta löytänyt.

Tämän hetkinen velka näyttää ikävämmältä, kun sitä katselee kokonaisuutena:
- Kaupungilla on siis velkaa 714 miljoonaa euroa ja
- Espoon konsernilla 3,2 miljardia euroa.

Kaupunki ei suinkaan ole hupuloinut rahoja. Niillä on rakennettu ennen kaikkea metroa, mutta myös Espoon sairaalaa, asuntoja, päiväkoteja, korjattu kouluja jne.

Metrosta tehtiin päätös vääriin laskelmiin perustuen. Vuonna 2006 hinnaksi arvioitiin n. 450 miljoonaa. Nythän hinta on jo 1,2 miljardia ja kukaan ei pysty sanomaan, paljonko lopullinen hinta tulee olemaan.

No, millä nämä velat sitten maksetaan:
Espoon verokertymä on vieläkin hyvä, vaikka Nokia on menneen talven lumia.
- Espoon verotulot viime vuonna olivat 1446 miljoonaa euroa. Ja viime vuonnakin jäätiin kuulemma 60 miljoona plussan puolelle. Jos siis käytämme tällaisen ylijäämän 50 vuoden ajan, olemme saaneet konsernivelan maksettua. Olettaen tietysti, että emme ota lisää velkaa ainakaan samaan tahtiin kuin viimeiset vuodet.