lauantai 17. maaliskuuta 2018

Koulu ei ole vain rakennus


Lähetin oheisena olevan mielipidekirjoituksen Länsiväylä-lehteen. Toivotaan, että pääsee printtilehteen ja saa aikaan keskustelua. 

Espoossa on viimeiset vuodet ja varsinkin tänä talvena käyty aktiivista keskustelua koulujen ja päiväkotien kunnosta ja varsinkin niiden sisäilmasta. Ja syystä. Lukemattomat kaupungin tilat ovat paljastuneet huonokuntoisiksi ja monet myös käyttäjilleen sopimattomiksi.

Entisenä opettajana haluaisin kuitenkin muistuttaa, että koulu ei ole rakennus vaan ennen kaikkea oppimisyhteisö. Koulun perustehtävä on antaa oppilaille myöhemmässä elämässä ja opinnoissa tarvittavat tiedot ja taidot, ja yhteiskunnan kannalta koulun tehtävä on tietenkin kasvattaa aktiivisia yhteiskunnan jäseniä.

Koulu ei voi toteuttaa perustehtäväänsä, jos henkilöstö on uupunutta ja kokee tehtävänsä likimain mahdottomaksi. Espoossa lapsia tulee vuosittain aiempaa enemmän. Kouluihin tulee myös runsaasti lapsia, joiden valmiudet suomalaiseen peruskouluun eivät valmistavasta opetuksesta huolimatta ole riittävät. Varsinkin esikoulussa ja luokilla 1-6 on edelleen erittäin suuria ryhmiä, joissa lastentarhan- ja luokanopettajat todella joutuvat venymään toteuttaakseen opetussuunnitelman jaloja periaatteita. Samaan aikaan kaupunki on valtuustokauden tavoitteessaan määritellut koulutoimen tavoitteiksi, että Espoossa oppimistulokset ovat parhaat koko Suomessa.

Kouluissa on edelleen reilusti yli 20 oppilaan alkuopetus- ja esiopetusrymiä ja alakoulujen luokilla 3-6 jopa yli 30 oppilasta. Kun samalla pyritään tarjoamaan yhä enemmän erityistä tukea tarvitsevien lasten opetusta lähikoulussa, tilanne muuttuu ajoittain todella vaikeaksi.

Kysymys on pitkälti rahasta. Jokainen opettaja ja avustaja maksaa. Espoon kaupunki on edellisellä valtuustokaudella päättänyt, että opetustuntien määrään ei lasketa. Tällä valtuustokaudella on kuitenkin päästävä siihen, että ryhmiä pienennetään ja lisääntyvä oppilasmäärä näkyy myös opetukseen käytettävässä tuntimäärässä.

Tämä vanhan opettajan saarna päättyy hurskaaseen toivomukseen Espoon päättäjille:
Nyt täytyy osata erottaa koulujen ja varhaiskasvatuksen tilakysymykset koulujen muusta taloudesta.
Toimitilat kuntoon järkevästi ja samalla satsauksia koulun varsinaiseen tehtävään.



tiistai 23. tammikuuta 2018

Erehtyminen on inhimillistä, toisten syyttely politiikkaa


Otsikon sananlasku sopii mielestäni viime viikkoina Espoossa käytyyn keskusteluun Metron liityntäliikenteestä. Kirjoitin tästä kohinasta jo pari viikkoa sitten täällä blogissa, mutta silloinhan keskustelu oli oikeastaan vasta alkanut.

Tänään sitten Espoon konsernijaosto "jyrähti" HSL:n suuntaan ja vaati muutoksia Etelä-Espoon joukkoliikennepalveluihin. Aihettakin tietysti oli. HSL oli myöntänyt, että heillä oli Matinkylän metroaseman osalta väärät käyttäjälaskelmat ja että he uskoivat, ettei matkustajien matka-ajat pitene siinä määrin kuin nyt näyttää olevan.

Kuitenkin HSL on pääkaupunkiseutujen yhteinen ja Espoolla on edustajat HSL:n johdossa. Lisäksi metro oli 4 vuotta myöhässä alkuperäisestä aikataulusta. Olisi siis luullut, että jollakulla on aikaa pohtia liityntäliikennettäkin tarkasti. Tietysti luottamushenkilöiden on pystyttävä luottamaan liikennesuunnittelijoiden työhön, mutta toisaalta juuri espoolaisilla oli käsitys siitä, kuinka voimakkaasti Matinkylä-Olari aluetta kehitettiin ja kuinka paljon alueelle rakennettiin nimenomaan asuntoja.

En voinut olla hymyilemättä lukiessani Espoon puskaradiosta konsernijaoston erään jäsenen kysymystä eilen: Kerro minulle, missä kohdin liityntäliikenne ja suorien bussiyhteyksien puute erityisesti häiritsee. Lisäksi hän lupasi hoitaa asiaa. Vastauksia tuli satoja ja varmaan moni toivoi, että Konsernijaosto pikavuhtia saa muutoksia aikaiseksi. Toivotaan, että näin käy, mutta luulen kuitenkin, että Espoolta ei löydy pelimerkkejä maksaa sekä metroa että paranneltua liityntäliikennettä ja lisäksi entisiä suoria linjoja Helsinkiin. Viime viikollahan luettiin, että yhden bussivuoron lisäys maksaa 200 000 - 300 000 euroa vuodessa. Kaikkein hankalimmat kohteet on HSL:n kuitenkin korjattava - ja espoolaisten maksettava. Tämä ei kuitenkaan saa aiheuttaa heikennyksiä muun Espoon palveluihin tai Espoon sisäiseen liikennöintiin.

Metro oli todella kallis investointi ja sille on saatava käyttäjiä. Sikäli Matinkylästä lähtevät täpötäydet junat ovat juuri sellaisia, joita investoinnilla tavoiteltiin.

Espoo toivoo metrokäytävästä eli Etelä-Espoon tiheään rakennetusta rannikkoalueesta koko kaupungin tulevaisuuden veturia. Talousjohdossa uskotaan, että tonttien myynnillä, vilkastuvalla liike-elämällä jne saadaan tuloja kaupungin kassaan ja metronkin hintaa maksettua.  Meidän muiden on syytä toivoa, että näin tosiaan käy, eivätkä metrokäytävältä kalliin asunnon ostaneet äänestä jaloillaan huomatessaan, että metrolle onkin kilometrin kävelymatka tai että matka-aika Helsinkiin kaksinkertaistui.

HSL:stä keskustellaan takuuvarmasti myös jatkossa.

lauantai 16. joulukuuta 2017

Onko turha itkeä, kun maito on jo maassa?


Metroliikenteen alettua Espoossa on alkanut vilkas keskustelu liikennejärjestelyistä. Metro oli useita vuosia myöhässä ja kuitenkin muutokset tuntuvat tulevan yllätyksenä. Suorien bussivuorojen lakkaamista ja matka-aikojen pidentymistä on kauhisteltu oikein porukalla.

Metroliikenteestä, kuten muustakin joukkoliikenteestä alueellamme vastaa HSL.
HSL:n hallitukseen kuuluu kaupungien edustajat ja se päättää hankittavasta liikenteestä, mutta kukin kaupunki on itse tehnyt päätökset palvelutarjonnan laajuudesta. Espoo haluaa ohjata matkustajia metron käyttäjiksi ja näin päätettiin poistaa suoria yhteyksiä Helsinkiin. 

Helsingin seudun liikenteen hallituksessa on Espoota edustamassa kolme varsinaista ja kolme varajäsentä. Paikat kuuluvat kokomukselle, vihreille ja SDP:lle. Muutokset eivät voineet tulla yllätyksenä hallituksen jäsenille ja tuskin monelle muullekaan päätöksen tekijöistä. Kuinka he aikovat vaikuttaa jatkossa, että vastaavilta virheiltä vältytään?

Länsiväylässä 11.12. liikennekaaosta kauhistelleet vihreiden edustajat voisivat populistisen kauhistelun sijaan vaikka soittaa puoluetovereilleen ja kysellä päätösten taustoja.

Onneksi siis voimme ajatella, että jos viisautta ei ole ollut aiemmin, ehkä kansalaismielipide saa sen nyt syntymään. Onhan järjetöntä, että Meilahden sairaala-alueelle vuorotyötä tekevät hoitajat joutuvat kulkemaan jopa kolmella eri kulkuvälineellä työmatkansa aikana.

maanantai 23. lokakuuta 2017

Josse tulee - Espoon metro.

Espoon metro kuohuttaa tunteita. Itsekin olen ihmetellyt yletöntä rahanmenoa ja Espoo Konsernin huikeaa velkamäärää. Nyt lokakuun loppupuolella 2017 alkaa kuitenkin näyttää siltä, että jonain päivänä, ihan muutaman viikon sisällä kenties, Espoon metro oikeasti kulkee ja ottaa jopa matkustajia.

Espoon metro on vain jatke Helsingin ainoalle metrolinjalle. Meillä ei siis edelleenkään ole Tukholman tai Lontoon kaltaista metroverkostoa, mutta hyvähän se tietysti on, että edes eteläespoolaisten liikennöinti Helsinkiin, Tapiolaan ja Otaniemeen sujuvoituu. Ehkä.

Leppävaara on viime vuosina kasvanut valtavasti ja A-juna lisäsi yhteyksiä Helsingin keskustaan upeasti. Nyt olisi unohdettava metron rakennusaikaiset ongelmat ja luotettava, että hyvä siitä tuli ja alettava suunnitella jatkoa. Raide-Jokeriahan jo suunnitellaan ja nyt pitäisi espoolaisilla olla rohkeutta lähteä suunnitelmaan mukaan.  Mutta ei rakenneta enää maan sisään vaan maan päälle. Niinhän oikeissa suurkaupungeissakin on tehty. Kaupungin keskustassa metrojunat kulkevat tunnelissa, mutta sukeltavat heti maanpinnalle, kun ollaan kauempana. Näin olen nähnyt ainakin Lontoossa ja New Yorkissa.

Siis tässä ajatuksiani:
 - Leppävaaran asemalta nopea raideyhteys Tapiolaan, jossa mahdollisuus siirtyä metroon.
- Pohjois-Espoosta tiheä bussiliikenne Leppävaaraan ja Espoon keskustaan, ja sitä täydennetään kutsubussiliikenteellä.
- Turvalliset pyörien säilytystelineet Leppävaaraan, Kauniaisiin, Keralle ja tietysti metroasemille.
- Kehä kakkosta pitkin nopea bussivuoro Olarin metroasemalle. Tämä bussi voisi vaikka lähteä Järvenperästä, Lähderannasta tai Viherlaaksosta, kerätä matkustajia ja ajaa sitten pysähtymättä kehäkakkosta etelään ensimmäiselle metroasemalle.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Ruoho on vihreämpää aidan takana - vai onko sittenkään

Vierailin veljeni luona Keski-Euroopassa ja keskustelimme muiden asioiden lisäksi myös yrittäjän arjesta. Veljeni on ollut yrittäjä Suomessa ja nykyisin siis Euroopassa. Olen vuosikausia kuunnellut monen ihmisen valitusta suomalaisesta byrokratiasta ja sen kankeudesta. No, nyt sain toisenlaista tietoa.
Ensiksi veljeni kertoi, kuinka yrityksen rekisteröinti kesti kuukausitolkulla ja kuinka monenlaista lomaketta pitikään täyttää. Kaikkien asioiden hoito vaatii henkilökohtaisia käyntejä asianomaisessa virastoissa ja sähköinen asiointi on aivan vierasta. Lyhyesti hänen mielestään ne, jotka valittavat suomalaista byrokratiaa ja yrittäjien kankeaa kohtelua, eivät tiedä "paremmasta".

Tämä oli siis vain yksittäisen ihmisen mielipide. Mikä mahtaa olla käsitys suomalaisesta virkamiehestä noin yleensä?
Tilastokeskus julkaisi listan erilaisista selvityksistä, joissa Suomi on sijoittunut parhaiden joukkoon.

http://www.stat.fi/uutinen/suomi-maailman-karjessa

Listan neljäs selvitys kertoo vuodelta 2016, että Suomessa on maailman paras hallinto ja yhdeksäs, että Suomessa on maailman kolmanneksi vähiten korruptiota. Erityisen hyvin sijoitumme myös oikeuslaitosta, vaaleja ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta mittaavissa selvityksissä. Nämä siis vain esimerkkejä.

Tällaiset sijoitukset ovat suomalaiselle luonteelle kuitenkin "vaikeita". Ai, miten niin?
No, jos olemme ensimmäisiä, edessä on vääjäämätön romahdus. Alamme etsiä epäkohtia ja olemme varmoja, että varmasti ensi vuonna sijoitus heikkenee.
Jos taas olemme kymmenen parhaan joukossa, on syytä alkaa ponnistella sijoituksen parantamiseksi. Asiantuntijoita kutsutaan ajankohtaisohjelmiin pohtimaan, mikä meni pieleen. Ja samalla on vaadittava suuria uudistuksia.
Pahinta on kuitenkin, jos olemme ensimmäisten joukossa, mutta edellämme ovat kaikki tai edes jokin pohjoismaista. Mikäli Ruotsi on edellämme on aika pukeutua säkkiin ja heitellä tuhkaa päällemme. Kaikki on menetetty.

torstai 31. elokuuta 2017

Vanhuus on sitä että tietäisi kaikki vastaukset, mutta kukaan ei kysy



Olen siis jäämässä eläkkeelle vakinaisesta virastani Espoon kaupungin koululaitoksessa. Takana on 37 vuotta, joista 25 viimeistä Rastaalan koulussa. Kokosin alla olevaan luetteloon muutaman ajatuksen koulun kehittämisestä.

  1. Koulun, varsinkin peruskoulun kehittämisessä on aina pidettävä mielessä koulun perustehtävä.
  2. Jokaisella koululaisella on oltava oikeus saavuttaa ne perustiedot ja -taidot, joita hän tarvitsee jatko-opinnoissaaan ja myöhemmin elämässään. Aiemmin oli helppoa sanoa, että lapsen tuli kouluaikanaan saavuttaa luku- kirjoitus- ja laskutaito, mutta nykyisin on perustaitoihin liitettävä paljon muuta, esim. kielitaito ja IT-taidot. 
  3. Valtio on myös eräällä tavoin peruskoulun asiakas. Valtio voi odottaa, että peruskoulun käytyään nuori on kykenevä ( ja toivottavasti myös halukas) toimimaan aktiivisena kansalaisena. Tarvitaan siis perustaitojen lisäksi mm. sosiaalisia taitoja, ilmaisutaitoa jne. 
  4. Uskon, että emme voi liikaa korostaa oppilaantuntemusta. Jokaisen opettajan on tunnettava oppilaat ja pyrittävä mahdollisimman hyvään yhteistyöhön oppilaan kotiväen kanssa. 
  5. Lapsilla on luontainen tarve kuulua ryhmään ja mitä pienempi lapsi, sitä selvemmin hän haluaa, että ryhmällä on johtaja. Jos luokan aikuinen ei ole johtaja, johtaja löytyy oppilasryhmästä ja silloin johtaja ei aina edistä oppimista. Uskon vakaasti, että pienet lapset ja erityisesti erityislapset hyötyvät siitä, jos heillä on yksi turvallinen aikuinen, johon he voivat ensisijaisesti tukeutua. Tämä ei estä sitä, ettei lapsella voisi olla useita opettajia tai oppilaat eivät voisi kiintyä esim. koulunkäyntiavustajaan. 
  6. Jos koulun aikuiset viihtyvät työpaikallaan ja kokevat tekevänsä tärkeää työtä, oppilaat kyllä vaistoavat sen ja myös itse arvostavat kouluaan. 
  7. Luokkahenki ja koulun henki ei ole merkityksetön käsite. Jokainen meistä haluaa kuulua sellaiseen porukka.
  8. Suomalainen opettaja on erinomaisesti koulutettu ja useimmat opettajat jatkavat työssään kymmenien vuosien ajan. Koska taitaa olla turha toivo, että kunnallisen puolen palkat lähivuosina huikeasti kasvavat, on tärkeää, että opettaja kokevat työtään arvostettavan ja saavat kehittää sitä. On hyvä muistaa, että aina kun vaaditaan veroalennuksia, se aiheuttaa tehostamispaineita kuntapuolella - esimerkiksi suurempia opetusryhmiä tai erityisen tuen vähentämistä. 
  9. Suomessa on jo vuosien ajan vaadittu luokkamuotoisen erityisopetuksen lopettamista inkluusion nimissä. Moni aiemmin erityisluokassa työskennellyt oppilas oppii hyvin isommassakin ryhmässä, mutta on kuntapäättäjien on turha kuvitella, että sillä tavoin saavutetaan säästöjä. Espoo on edelleen säilyttänyt erityisluokkia ja eroaa tässä naapureistaan Vantaasta ja Helsingistä. Toivottavasti Espoon päättäjillä on jatkossakin viisautta tehdä näin. 
  10. Koulun kehittämistä ei voi antaa arkkitehtien tehtäväksi, vaan kehittämisen johdon on oltava selvästi pedagogisten ammattilaisten käsissä. 

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Enempi on maailmaa kuin ikkunasta näkyy



Ylen Lappeenrannan toimittaja oli käynyt tutustumassa uuteen Pontuksen kouluun Lappeenrannassa.
Tämän kirjoituksen asiatiedot ovat Ylen artikkelista, mielipiteet omiani. ( https://yle.fi/uutiset/3-9766291)

Koulu oli perustettu yhdistämällä  lähiseudun neljä pienempää koulua. Uudessa koulussa oli oppilaita n. 330. Koulu edustaa artikkelin mukaan uudenlaista kouluajattelua, eikä siellä ole perinteisiä luokkahuoneita vaan oppilaat työskentelevät 90 oppilaan soluissa. Kussakin solussa on eri luokka-asteiden oppilaita ja kussakin työskentelee 4 -5 opettajaa. Jutussa tiloja kuvataan avokonttoreiksi.

On harmi, että jutussa ei tarkemmin kuvattu koko koulua, sillä avokonttoritilojen lisäksi koulussa on varmasti myös muita tiloja. Ihan vain esimerkin vuoksi, en oikein voi kuvitella, että käsityötä voitaisiin opettaa avokonttorissa. ( Lue: sahat, puukot ja virtapiirien hitsaus eivät oikein toimi avokonttorissa!) Tästä syystä olen varma, että uusi Pontuksen koulu pitää sisällään paljon muutakin kuin juttu antaa ymmärtää.

Suomessa on vankka perinne koulurakentamissa. Esimerkiksi 50-luvulla kouluhallitus tuotti mallipiirustuksia, joiden mukaan lukemattomat kunnat rakensivat kouluja ja niiden yhteyteen opettajien asuntoja. Espoostakin löytyy monta tällaista koulua, minulle läheisimpänä Rastaalan alatalo. Näin rakennetut koulut ovat hyvin perinteisiä: pitkiä käytäviä ja luokkahuoneita, joissa on paksut seinät. Jokainen opettaja huolehti omasta luokastaan ja oli myös aika yksin, jos vaikeuksia tuli. Tästä on onneksi kouluissa päästy eroon. Nykyisin nuoret opettajat on jo opiskeluaikana tottuneet tekemään yhteistyötä ja jakamaan sekä ilot että surut. Nykyisin kouluun halutaan muunneltavia tiloja, erilaisia oppimisympäristöjä. Olen sitä mieltä, että hyvä slogan uudelle ajattelulle on " Ylös pulpetista, ulos luokasta."

Pontuksen koulu on yksi esimerkki viime vuosien kouluarkkitehtuurista.
Ylen juttu on kirjoitettu ensimmäisenä koulupäivänä. Sekä hyvässä että pahassa tilanne olisi varmasti erilainen, jos pääsisimme kärpäseksi kattoon marraskuussa. Todennäköisesti ppilaat ja opettajat ovat kehittäneet toimivat käytänteet ja monet ovat varmasti myös löytäneet omat mielipaikkansa solussa. Koska oppilaat ovat tulleet pienemmistä kouluista, he ovat ehkä tottuneita yhdysluokkiin ja eri ikäisten työskentely yhdessä onnistuu luontevasti.   Toisaalta alkuinnostus on voinut vähentyä, oppilaat ovat voineet väsyä oman tilan puutteeseen tai siihen, että puolituttuja oppilaita ja opettajia pyörii jatkuvasti ympärillä. . Opettajat ehkä tuskastuvat viikottaisten henkilökohtaisten viikkosuunnitelmien tekoon ja opetusmateriaalien tuottamiseen. Jutussahan kerrotaan, että jokainen oppilas voi viikottain valita, mitä ja kuinka hän opiskelee. Opettajan on kuitenkin pidettävä huolta, että valtakunnallisen opetussuunnitelman tavoitteet täyttyvät. Koulu käyttää runsaasti sähköistä materiaalia ja on luopunut osittain oppikirjojen käytöstä.

Jään kuukauden sisällä eläkkeelle oltuani opettaja lähes 40 vuotta.  Sillä kokemuksella haluaisinkin esittää muutaman kysymyksen Pontuksen koulun suunnittelijoille ja toimijoille.

1. Onko oppilailla edelleen luokanopettaja? Kuullosti hurjalta, kun jutussa mainittiin, että opettaja toivoi muistavansa oppilaiden nimet viimeistään jouluna?
2. Kuinka ekaluokkalaisille taataan rauhallinen ympäristö lukemaan opettelua varten? Kuunteleminen on niin olennaista, että hälinässä se ei vain onnistu.
3. Entä kielenopetus? Onko oppilailla oppikirjat vai tuottaako opettaja kaiken materiaalin. Jos tuottaa, opettajan on syytä saada raskaan työn lisää.
4. Jutussa kerrottiin, että rauhallista työskentelyä varten, soluissa on verholla eristettäviä soppia. Kuka oikeasti uskoo, että verhot voivat eristää 90 lapsen tuottamat äänet?
5. Jutun kuvissa oppilat istuskelevat säkkituoleilla ja pehmustetuilla jakkaroilla. Olen ehkä inhorealisti, kun mietin, millaiselta nämä kangaspäällysteiset huonekalut mahtavat näyttää parin vuoden käytön jälkeen.

Toivon kaikkea hyvää Pontuksen koulun opettajille ja koululaisille. Koulu ja varsinkin sen piha näyttävät kuvissa upeilta. Jutussa kerrottiin, että nyt koulussa on 15 oppilasta yhtä opettajaa kohti ja erityisopettajiakin on peräti viisi. Se on hyvä suhde ja toivon, että Lappeenranta jatkossakin resurssoi koulunne yhtä hyvin. Toivotaan, että oppilaan toteamus. " Outoo, mutta siistii", lyhenne muotoon "Siistii".


keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Suomen vihatuin mies


Luin tässä eräänä päivänä sanomalehtikolumnin. Valitettavasti en ottanut lehteä talteen, enkä muista kirjoittajaa. Yksi ilmaus jäi kuitenkin vaivaamaan mieltäni. Kirjoittaja puhui, nimiä mainitsematta, Suomen vihatuimmasta miehestä. En siis varmasti tiedä, ketä hän tarkoitti, mutta olen kyllä tunnistavinani ilmiön.

"Suomen vihatuin mies" tuntuu vaihtuvan tasaisin väliajoin, Lähes aina kyseessä on poliitikko ja aina jonkinlainen vallankäyttäjä.

Miksi ihmiset tarvitsevat "vihatuimman miehen"? Miksi vihaisuus halutaan kohdistaa nimenomaan yhteen ihmiseen. Kaikki kai kuitenkin tietävät, että ei Suomessa tai demokratiassa yleensäkään, kukaan voi yksin päättää asioista. Miksi emme siis olisi vihaisia asioista tilasta ja päätöksistä?
Onko kenties ongelmana se, että ihmiset tuntevat voimattomuutta ja haluavat siksi ilmaista vihansa yhtä ihmistä kohtaan.

Jos totta puhutaan, olen alkanut vieroksua, myös nettikeskusteluja entistä enemmän. Viime syksynä, USA:n vaalikamppailun aikaan, seurasin aktiivisesti Twitteriä ja kyllähän se ajoittain oli hyvinkin viihdyttävää. Jotenkin on kuitenkin valtavan surullista, kuinka ihmisiä huijataan, asioita vääristellään ja voi puhua nettikiusaamisesta ihan yksittäisiäkin ihmisiä kohtaan. Kamppailu vallasta sen tietysti aiheuttaa, mutta samalla menetetään jotain todella arvokasta, eli luotto demokratian toimivuuteen rapistuu, ihmiset kääntyvät sisään päin ja pyrkivät unohtamaan ahdistavat asiat.

Olen iloinen, että suomalaiset ministerit tai presidentti ovat säilyttäneet rauhallisuutensa. Jokainen twitter-viesti, jonka poliitikko lähettää aiheuttaa yleensä kymmeniä negatiivisia vastineita.  Toivottavasti Suomessa päättäjät pysyvät jatkossakin asialinjalla.

torstai 15. kesäkuuta 2017

”Mietin, millaista olisi elää maailmassa, jossa olisi aina kesäkuu.” – L.M. Montgomery


Koulu loppui ja myöhässä ollut kevät ryöpsähti yhtäkkiä kesäksi, Nyt eletään jo kesäkuun puoliväliä. Pessimisti voisi sanoa, että "Johan se parin viikon päästä alkaa taas päivä lyhenemään. "
Onneksi pessimistejä ei ihmeemmin kesällä näy. Suomalaiset kun heittävät talviturkkien mukana myös jurouden jorpakkoon.

Espoon lautakuntapaikat jaettiin entiseen tapaan. Kokoomus ja Vihreät jakoivat merkittävimmät lautakunnan ja niiden johtopaikat. Minua kirpaisi eniten se, että Keskusta ei edelleenkään, vaalivoitosta huolimatta  saanut paikkaa opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnasta. Onneksi sentään lautakunnan varhaiskasvatusjaostosta löytyy keskustalainen, Eija Isolahti.

Espoossa on sivistystoimen hallinnossa runsaasti hyviä, asiansa osaavia virkamiehiä, mutta olisi varmasti eduksi jos lautakunta edustaisi kattavasti espoolaisia. Itse en lautakunnan alaisena apulaisrehtorina olisi jäseneksi kelvannut, mutta kyllä Keskustasta olisi löytynyt kiinnostusta ja asiantuntemusta. Lautakunnan päätöksiä tutkimalla voi tietysti yrittää seurata, kuinka tarmokkaasti esimerkiksi koulujen sisäilmaongelmiin puututaan.

Nyt oppilaat ovat ansaitulla kesälomalla. Itse olen istunut tämän viikon tiiviisti ensi vuoden lukujärjestyksiä suunnittelemassa ja ennen juhannusta pitäisi vielä siivota työhuone seuraajaa varten. Eläkepaperit ovat jo sisällä ja syksyllä on täysipäiväisesti aikaa maailman menon ihmettelemiseen.






tiistai 6. kesäkuuta 2017

Pane ajatuksesi järjestykseen, niin huomaat ettei niitä paljon ole.



Kevään edetessä olen huomannut, että ajatusten kirjoittaminen ei olekaan aina helppoa. Mitä vähemmän on aikaa pysähtyä, sitä vähemmän on luovuutta. Toisaalta on kumma, että kuntavaalien aikaan, kun elämä oli todella kiireistä, myös ajatukset tungeksivat blogiteksteihin.

Olen kuitenkin pohtinut viime aikoina asioiden tärkeysjärjestystä, lähinnä liittyen  opettamiseen ja kaupungin opetustoimen järjestämiseen.

Espoon suunnitelmista löytyi ainakin vielä keväällä tieto yksityisen englanninkielisen koulun tukemisesta Otaniemeen. En tiedä, onko suunnitelma edennyt, mutta aika erikoiselta tuntuu, että samalla kun rahahanoja kiristetään muualla kaupungissa, olisi varaa aloittaa uuden yksityisen koulun suunnittelu. On hyvä muistaa, että yksityisen peruskoulun rahoitus tulee joka tapauksessa kunnalta.

Ensi syksyn toimintaa suunniteltaessa tuli tieto, että peruskoulujen  erityisopetusryhmien tuntiresurssia muutetaan niin, että enää ei ole mahdollisuutta nk. jakoryhmiin. Toki erityisryhmät ovat pienempiä kuin yleisopetuksen luokat ja niissä on opettajan lisäksi myös kouluavustaja, mutta kuitenkin ratkaisu on vakava heikennys ryhmien toimintaan. Jaettujen ryhmien tunteja ei nytkään ole ollut kovin montaa viikossa. Suoraan sanoen harmittaa, että säästö, joka näin saadaan on varsin vaatimaton verrattuna menetettyihin mahdollisuuksiin. Erityisoppilaat, joilla on laajoja oppimisvaikeuksia tai vaikka käytösongelmia, todella hyötyisivät tunneista, jolloin opettajalla olisi pienemmän ryhmän ansiosta enemmän aikaa henkilökohtaiseen ohjaukseen.

Ryhmäkoko ei ole vain erityisopetuksen ongelma. Tietyillä alueilla peruskoulun luokat pullistelevat oppilaiden paljoutta. Peruskoulun yläkouluissa on jo pitkään pidetty ryhmien enimmäiskokona 24 oppilasta, mutta alakouluissa ei oikeastaan ole ylärajaa. Entinen maksimikoko 32 oppilasta ei enää ole voimassa, mutta toki kouluissa pyritään alle kolmenkymmenen oppilaan luokkiin. Kannattaa kuitenkin miettiä, onko inhimillistä, että luokkahuoneeseen sullotaan lähes kolmekymmentä kymmenvuotiasta, joilla kaikilla on tarve opettajan huomiolle?

Kokoomus ja vihreät muodostavat jälleen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan enemmistön. Keskusta ei edes saanut paikkaa ko. lautakuntaan. Meidän kuntalaisten kannattaa nyt olla tarkkana pidetäänkö vaalien aikaan annetut lupaukset. Ainakin homeongelmille löytyi ymmärtäjiä jokaisesta ryhmästä.