Vanhuus on sitä että tietäisi kaikki vastaukset, mutta kukaan ei kysy

Olen siis jäämässä eläkkeelle vakinaisesta virastani Espoon kaupungin koululaitoksessa. Takana on 37 vuotta, joista 25 viimeistä Rastaalan koulussa. Kokosin alla olevaan luetteloon muutaman ajatuksen koulun kehittämisestä.

1. Koulun, varsinkin peruskoulun kehittämisessä on aina pidettävä mielessä koulun perustehtävä.
2. Jokaisella koululaisella on oltava oikeus saavuttaa ne perustiedot ja -taidot, joita hän tarvitsee jatko-opinnoissaaan ja myöhemmin elämässään. Aiemmin oli helppoa sanoa, että lapsen tuli kouluaikanaan saavuttaa luku- kirjoitus- ja laskutaito, mutta nykyisin on perustaitoihin liitettävä paljon muuta, esim. kielitaito ja IT-taidot. 
3. Valtio on myös eräällä tavoin peruskoulun asiakas. Valtio voi odottaa, että peruskoulun käytyään nuori on kykenevä ( ja toivottavasti myös halukas) toimimaan aktiivisena kansalaisena. Tarvitaan siis perustaitojen lisäksi mm. sosiaalisia taitoja, ilmaisutaitoa jne. 
4. Uskon, että emme voi liikaa korostaa oppilaantuntemusta. Jokaisen opettajan on tunnettava oppilaat ja pyrittävä mahdollisimman hyvään yhteistyöhön oppilaan kotiväen kanssa. 
5. Lapsilla on luontainen tarve kuulua ryhmään ja mitä pienempi lapsi, sitä selvemmin hän haluaa, että ryhmällä on johtaja. Jos luokan aikuinen ei ole johtaja, johtaja löytyy oppilasryhmästä ja silloin johtaja ei aina edistä oppimista. Uskon vakaasti, että pienet lapset ja erityisesti erityislapset hyötyvät siitä, jos heillä on yksi turvallinen aikuinen, johon he voivat ensisijaisesti tukeutua. Tämä ei estä sitä, ettei lapsella voisi olla useita opettajia tai oppilaat eivät voisi kiintyä esim. koulunkäyntiavustajaan. 
6. Jos koulun aikuiset viihtyvät työpaikallaan ja kokevat tekevänsä tärkeää työtä, oppilaat kyllä vaistoavat sen ja myös itse arvostavat kouluaan. 
7. Luokkahenki ja koulun henki ei ole merkityksetön käsite. Jokainen meistä haluaa kuulua sellaiseen porukka.
8. Suomalainen opettaja on erinomaisesti koulutettu ja useimmat opettajat jatkavat työssään kymmenien vuosien ajan. Koska taitaa olla turha toivo, että kunnallisen puolen palkat lähivuosina huikeasti kasvavat, on tärkeää, että opettaja kokevat työtään arvostettavan ja saavat kehittää sitä. On hyvä muistaa, että aina kun vaaditaan veroalennuksia, se aiheuttaa tehostamispaineita kuntapuolella - esimerkiksi suurempia opetusryhmiä tai erityisen tuen vähentämistä. 
9. Suomessa on jo vuosien ajan vaadittu luokkamuotoisen erityisopetuksen lopettamista inkluusion nimissä. Moni aiemmin erityisluokassa työskennellyt oppilas oppii hyvin isommassakin ryhmässä, mutta on kuntapäättäjien on turha kuvitella, että sillä tavoin saavutetaan säästöjä. Espoo on edelleen säilyttänyt erityisluokkia ja eroaa tässä naapureistaan Vantaasta ja Helsingistä. Toivottavasti Espoon päättäjillä on jatkossakin viisautta tehdä näin. 
10. Koulun kehittämistä ei voi antaa arkkitehtien tehtäväksi, vaan kehittämisen johdon on oltava selvästi pedagogisten ammattilaisten käsissä. 

Enempi on maailmaa kuin ikkunasta näkyy

Ylen Lappeenrannan toimittaja oli käynyt tutustumassa uuteen Pontuksen kouluun Lappeenrannassa.
Tämän kirjoituksen asiatiedot ovat Ylen artikkelista, mielipiteet omiani. ( https://yle.fi/uutiset/3-9766291)

Koulu oli perustettu yhdistämällä  lähiseudun neljä pienempää koulua. Uudessa koulussa oli oppilaita n. 330. Koulu edustaa artikkelin mukaan uudenlaista kouluajattelua, eikä siellä ole perinteisiä luokkahuoneita vaan oppilaat työskentelevät 90 oppilaan soluissa. Kussakin solussa on eri luokka-asteiden oppilaita ja kussakin työskentelee 4 -5 opettajaa. Jutussa tiloja kuvataan avokonttoreiksi.

On harmi, että jutussa ei tarkemmin kuvattu koko koulua, sillä avokonttoritilojen lisäksi koulussa on varmasti myös muita tiloja. Ihan vain esimerkin vuoksi, en oikein voi kuvitella, että käsityötä voitaisiin opettaa avokonttorissa. ( Lue: sahat, puukot ja virtapiirien hitsaus eivät oikein toimi avokonttorissa!) Tästä syystä olen varma, että uusi Pontuksen koulu pitää sisällään paljon muutakin kuin juttu antaa ymmärtää.

Suomessa on vankka perinne koulurakentamissa. Esimerkiksi 50-luvulla kouluhallitus tuotti mallipiirustuksia, joiden mukaan lukemattomat kunnat rakensivat kouluja ja niiden yhteyteen opettajien asuntoja. Espoostakin löytyy monta tällaista koulua, minulle läheisimpänä Rastaalan alatalo. Näin rakennetut koulut ovat hyvin perinteisiä: pitkiä käytäviä ja luokkahuoneita, joissa on paksut seinät. Jokainen opettaja huolehti omasta luokastaan ja oli myös aika yksin, jos vaikeuksia tuli. Tästä on onneksi kouluissa päästy eroon. Nykyisin nuoret opettajat on jo opiskeluaikana tottuneet tekemään yhteistyötä ja jakamaan sekä ilot että surut. Nykyisin kouluun halutaan muunneltavia tiloja, erilaisia oppimisympäristöjä. Olen sitä mieltä, että hyvä slogan uudelle ajattelulle on " Ylös pulpetista, ulos luokasta."

Pontuksen koulu on yksi esimerkki viime vuosien kouluarkkitehtuurista.
Ylen juttu on kirjoitettu ensimmäisenä koulupäivänä. Sekä hyvässä että pahassa tilanne olisi varmasti erilainen, jos pääsisimme kärpäseksi kattoon marraskuussa. Todennäköisesti ppilaat ja opettajat ovat kehittäneet toimivat käytänteet ja monet ovat varmasti myös löytäneet omat mielipaikkansa solussa. Koska oppilaat ovat tulleet pienemmistä kouluista, he ovat ehkä tottuneita yhdysluokkiin ja eri ikäisten työskentely yhdessä onnistuu luontevasti.   Toisaalta alkuinnostus on voinut vähentyä, oppilaat ovat voineet väsyä oman tilan puutteeseen tai siihen, että puolituttuja oppilaita ja opettajia pyörii jatkuvasti ympärillä. . Opettajat ehkä tuskastuvat viikottaisten henkilökohtaisten viikkosuunnitelmien tekoon ja opetusmateriaalien tuottamiseen. Jutussahan kerrotaan, että jokainen oppilas voi viikottain valita, mitä ja kuinka hän opiskelee. Opettajan on kuitenkin pidettävä huolta, että valtakunnallisen opetussuunnitelman tavoitteet täyttyvät. Koulu käyttää runsaasti sähköistä materiaalia ja on luopunut osittain oppikirjojen käytöstä.

Jään kuukauden sisällä eläkkeelle oltuani opettaja lähes 40 vuotta.  Sillä kokemuksella haluaisinkin esittää muutaman kysymyksen Pontuksen koulun suunnittelijoille ja toimijoille.

1. Onko oppilailla edelleen luokanopettaja? Kuullosti hurjalta, kun jutussa mainittiin, että opettaja toivoi muistavansa oppilaiden nimet viimeistään jouluna?
2. Kuinka ekaluokkalaisille taataan rauhallinen ympäristö lukemaan opettelua varten? Kuunteleminen on niin olennaista, että hälinässä se ei vain onnistu.
3. Entä kielenopetus? Onko oppilailla oppikirjat vai tuottaako opettaja kaiken materiaalin. Jos tuottaa, opettajan on syytä saada raskaan työn lisää.
4. Jutussa kerrottiin, että rauhallista työskentelyä varten, soluissa on verholla eristettäviä soppia. Kuka oikeasti uskoo, että verhot voivat eristää 90 lapsen tuottamat äänet?
5. Jutun kuvissa oppilat istuskelevat säkkituoleilla ja pehmustetuilla jakkaroilla. Olen ehkä inhorealisti, kun mietin, millaiselta nämä kangaspäällysteiset huonekalut mahtavat näyttää parin vuoden käytön jälkeen.

Toivon kaikkea hyvää Pontuksen koulun opettajille ja koululaisille. Koulu ja varsinkin sen piha näyttävät kuvissa upeilta. Jutussa kerrottiin, että nyt koulussa on 15 oppilasta yhtä opettajaa kohti ja erityisopettajiakin on peräti viisi. Se on hyvä suhde ja toivon, että Lappeenranta jatkossakin resurssoi koulunne yhtä hyvin. Toivotaan, että oppilaan toteamus. " Outoo, mutta siistii", lyhenne muotoon "Siistii".