Joilla on lähteensä, puilla juurensa

Tyyni iltapäivä syksyisellä Lippajärvellä

Espoossa on 95 järveä. Ne sijaitsevat eri puolilla Espoota ja ovat luonteeltaan erilaisia. Minulle tutuimmiksi ovat käyneet Lippajärvi ja Pitkäjärvi. 

Molemmat järvet ovat omalla alueellaan asuvien jatkuvan virkistyksen lähde. Ihan vain ohi ajaessa voi tarkkailla järven jäätymistä ja siten konkreetisti nähdä syksyn etenemisen. Ja entäs keväällä: kuinka riemukasta onkaan huomata jäiden sulaneen. 

Lippajärvi on mutapohjainen, hyvin matala järvi. Syvimmilläänkin järvi on vain nelisen metriä ja keskisyvyys taitaa jäädä alle kolmen metrin. Kuitenkin Lippajärven rannassa on Viherlaakson puolella kaupungin uimaranta ja vesi on mittausten mukaan uimakelpoista lähes koko kesän. Ajoittain loppukesästä järvessä on sinilevää.

Talvella lähiseudun asukkaat auraavat jäälle luistelureitin ja ilman sen kummempaa ponnistelua syntyy hiihtolatu.

Vesi virtaa Lippajärvestä Pitkäjärveen ja edelleen Espoonjokea myöten mereen.  Pitkäjärvi on kooltaan kaksi ja puoli kertainen Lippajärveen verrattuna.

Valitettavasti sekä Lippajärven että Pitkäjärven kunto on vain välttävä. Tähän tai vielä huonompaa  luokkaan Suomen järvistä kuuluu vain  4 %.  Molempia järviä on hapetettu ja ainakin Pitkäjärvellä tehty myös hoitokalastuksia. 

Minulla on ollut se käsitys, että Lippajärven ranta-alue on ollut vanhaa lonnonsuojelualuetta, mutta nykyisin kaupungin nettisivut mianitsevat vain Vilniemellä kasvavan kilpikaarnaisen  männyn. Liekö totta vanha juttu luonnonsuojelualueesta, joka unohdettiin piirtää karttoihin ja paikalle rakennettiin asuntoja ja Turun tie!

Me järvien lähialueilla asuvat voimme tarkkailla veden laatua ja ilmoittaa muutoksista. Voimme seurata järvien rehevöitymistä ja esimerkiksi valokuvat kaislikkojen laajentumista. Voimme torjua jättipalsamin ja muide vieraslajien leviämistä. Eikä kukaan tietysti saa roskata järviämme tai rantoja, koskaan!