sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Sanoisin, jos tietäisin



Espoon kaupungin rakennuksien kunnosta ja korjaamisesta vastaa Tilapalvelut-liikelaitos.
Sillä on vastuullaan valtava rakennuskanta, josta Espoon nopean kasvun vuoksi suuri osa on rakennettu 60-80-luvulla.

Koulut ovat minulle tutuinta aluetta,  Kouluyhteisö, rehtori, opettajat ja oppilaat ja muut kouluissa työskentelevät ovat rakennusten käyttäjiä. Ja kun käyttäjä huomaa rakennuksessa puutteita, otetaan tietysti yhteyttä omistajan, eli kaupungin edustajaan. Espoon tapauksessa siis Tilapalvelut-liikelaitokseen.

Tilojen valtavan määrän vuoksi on varmaa, ettei Tilapalveluissa voi olla selvää käsitystä siitä, millaisessa kunnossa kaikki rakennukset ovat. Viime aikoina on lisäksi lisätty kiinteistönhoitajillekin kohteita niin, että yhdellä kiinteistönhoitajalla ( entinen talonmies) voi olla 5 kohdetta ja lisäksi tuuraukset päälle. Koulujen osalta on vielä todettava, että useimmilla rehtoreilla ja johtoryhmillä ei varmasti ole tietotaitoa rakennusten kunnon tarkkailuun kuin päällisin puolin.

Erityisesti koulujen sisäilma tuottaa huolta henkilöstölle ja huoltajille. Siinä vaiheessa, kun epäilys sisäilmaongelmista herää, ollaan oikeastaan jo myöhässä. Vaikka tilapalvelut on viime aikoina pyrkinyt parantamaan tiedottamistaan, sitä kuitenkin pidetään usein puutteellisena ja peräti epäillään peittelyä. Jos ongelmiin ei puututa esim. sisäilmatutkimuksilla ripeästi, alkavat huhut kiertää, paniikki lisääntyy ja pian koko koulu on home-epäilyn kourissa. Ja tämän sanon siis ollenkaan vähättelemättä koulujen sisäilmaongelmia. Ne ovat todellisia ja tuottavat monille valtavasti huolta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti